Oikeusturvavakuutus
Vakuutusten tarjoamista koskevista toimenpiteistä seuraa 6 §:n mukaisesti velvollisuus rekisteröityä Finanssivalvonnan ylläpitämään toimiluparekisteriin tai vakuutusedustajarekisteriin. Poikkeuksena tästä on vain 4 §:ssä tarkoitettu pienimuotoinen, eräänä sivutoimisena pidettävä vakuutusedustaja, johon lakia ei lähtökohtaisesti sovelleta. Vakuutusten tarjoamista saa harjoittaa rekisteröity luonnollinen henkilö sekä oikeushenkilö ja sen palveluksessa oleva luonnollinen henkilö. Tästä seuraa, ettei vakuutuksentarjoaja saa rekisteröintivelvoitteen vastaisesti siirtää vakuutusten tarjoamiseksi katsottavia tehtäviään rekisteröimättömän tahon hoidettavaksi.
Lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävää pykälässä tarkoitettua sivutoimista ja pienimuotoista vakuutusten tarjoamista harjoittavat käytännössä yleensä esimerkiksi matkatoimistot, silmälasikauppiaat ja matkapuhelin- ja kodinkoneliikkeet, jos ne oheispalvelunaan myyvät tuotteisiinsa tai palveluihinsa liittyviä vakuutuksia. Sen sijaan lakia sovelletaan autoliikkeiden toimintaan, koska ne myyvät liikennevakuutuksia, jotka Solvenssi II -direktiivin mukaan ovat moottoriajoneuvoihin liittyviä vastuuvakuutuksia. Autoliikkeet täyttävät yleensä tavanomaisen sivutoimisen vakuutusedustajan määritelmän tunnusmerkit.
On käytännössä mahdollista, että pykälän edellytykset täyttävien vakuutusten lisäksi tarjotaan myös sellaisia vakuutuksia, jotka eivät täytä kaikkia pykälän edellytyksiä. Nykyisin tarjotaan esimerkiksi myös sellaisia matkavakuutuksia, jotka hinnaltaan eivät täytä kaikkia 1 momentin edellytyksiä. Ne on tarkoitettu lähinnä kalliiden matkapakettien ostajien lisäsuojaksi, ja niiden kattavuus on tavanomaisia matkavakuutuksia laajempi esimerkiksi peruutusturvan osalta. Pykälän 1 momentin edellytykset täyttämättömien vakuutusten myynti voi olla pientä lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävien vakuutusten myyntiin verrattuna. Tällöinkin tällaisia vakuutuksia tarjoavan yhtiön, yrityksen tai edustajan katsotaan olevan tavanomainen sivutoiminen vakuutusedustaja ja kyseiseen yhtiöön, yritykseen tai edustajaan sovelletaan sivutoimista vakuutusedustajaa koskevia säännöksiä, kuten rekisteröintivelvollisuutta, toiminnan järjestämistä sekä selonotto- ja tiedonantovelvollisuuksia koskevia säännöksiä.
Momentin 3 kohdassa määritellään asiamies luonnolliseksi henkilöksi tai oikeushenkilöksi, joka ei ole vakuutuksenantaja tai sen työntekijä ja joka vastiketta vastaan alkaa harjoittaa tai harjoittaa vakuutusten tarjoamista vakuutuksenantajan lukuun ja vastuulla. Asiamiehellä tarkoitetaan myös luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ei ole jälleenvakuutusta itse harjoittava vakuutuksenantaja tai sen työntekijä ja joka vastiketta vastaan aloittaa jälleenvakuutusten tarjoamisen tai harjoittaa sitä jälleenvakuutuksenantajan lukuun ja vastuulla. Asiamiehen määritelmä on kansallinen. Sen kautta tehdään ero vakuutusmeklaritoiminnan ja asiamiestoiminnan välillä niin, ettei sama henkilö voi toimia molemmissa rooleissa. Ehdotettu määritelmä sisältää myös jälleenvakuuttamista koskevan asiamiestoiminnan.
- joka alkaa tarjota tai tarjoaa sivutoimisesti vastiketta vastaan ainoastaan vakuutuksia, jotka liittyvät täydentävinä tavaraan tai palveluun. Lisäksi edellytetään, että tällaiset vakuutukset eivät kata henkivakuutus- tai vastuuriskejä, paitsi jos tämä vakuutusturva täydentää vakuutusedustajan pääasiallisen ammatillisen toiminnan yhteydessä tarjoamaa tavaraa tai palvelua.
Kuten vakuutusmeklarin määritelmässä myös asiamiehen määritelmässä on otettu huomioon direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 3 ja 5 alakohdan säännökset. Määritelmää on tulkittava siten, että ensivakuutusyritys saa toimia jälleenvakuutusyrityksen asiamiehenä. Asiamiehen määritelmä vastaa pääosin voimassa olevan vakuutusedustuksesta annetun lain 3 §:n 1 kohtaa.
Vakuutusmeklarin rekisteröinnin ja toiminnan keskeisenä edellytyksenä on 8 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 2 momentin mukaisesti, että vakuutusmeklari ei ole vakuutuksenantajaan sellaisessa riippuvuussuhteessa, joka on omiaan vaikuttamaan asiakkaan etujen vastaisesti vakuutusmeklarin toimintaan. Sijoitusvakuutusta tarjottaessa eturistiriidoista säädetään lisäksi erikseen lain 6 luvussa. Ensivakuutusta harjoittava vakuutuksenantaja ei saa olla vakuutusmeklarin toimeksiantajana. Koska vakuutusmeklarille toimeksiannon antava asiakas on määritelmän mukaan muu taho kuin ensivakuutusta harjoittava vakuutuksenantaja, jälleenvakuutusta harjoittava vakuutuksenantaja sen sijaan voi kuitenkin olla vakuutusmeklarin toimeksiantaja. Mahdollisuus tehdä toimeksiantosopimus jälleenvakuutusta harjoittavan vakuutuksenantajan kanssa on tarpeen, jotta vakuutusmeklareiden toimintamahdollisuuksia ei tarpeettomasti rajoitettaisi.
Asiamies saa toimia yhden tai useamman vakuutuksenantajan asiamiehenä. Asiamies edustaa aina vakuutuksenantajaa. Asiamiehellä on oltava voimassa oleva, vakuutuksenantajan kanssa tehty asiamiessopimus, jonka mukaan asiamies toimii vakuutuksenantajan lukuun ja vastuulla.
Momentin 6 kohdassa vakuutuksentarjoajaksi määritellään vakuutuksenantaja, vakuutusedustaja ja sivutoiminen vakuutusedustaja. Säännös vastaa direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 8 alakohtaa.
Momentin 7 kohdassa vakuutusten tarjoamiseen osallistuvaksi henkilöksi määritellään vakuutuksenantajalla, vakuutusedustajalla tai sivutoimisella vakuutusedustajalla työskentelevä vakuutusten tarjoamiseen suoraan osallistuva luonnollinen henkilö. Määritelmän kannalta ei ole merkitystä, millaiseen toimeksiantosuhteeseen tai asemaan työskentely perustuu. Määritelmä voi kattaa esimerkiksi vakuutuksentarjoajan johdossa olevan henkilön, työsuhteessa olevan henkilön ja vuokratyösuhteisen henkilön. Vakuutuksen tarjoamiseen osallistuvalla luonnollisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jonka asiakkaan toimeksiannon hoitamiseen tai muutoin asiakassuhteen hoitoon liittyvät tehtävät edellyttävät vakuutusten tuntemusta. Määritelmä on kansallinen.
Momentin 3 kohdassa säädetään uutena poikkeuksena, että vakuutusten tarjoamisena ei pidetä yhteisö- ja kuluttajaneuvontaa muun kuin vakuutuksentarjoajan tai erään sivutoimisen vakuutusedustajan toimesta. Direktiivissä ei ole asiasta nimenomaista säännöstä, mutta direktiivin johdanto-osan 12 kappaleen mukaan direktiivin soveltamisen keskeinen ehto on se, voidaanko vakuutussopimus tehdä suoraan tai välillisesti. Kappaleen mukaan direktiiviä ei olisi sovellettava sellaisiin viranomaisten tai kuluttajajärjestöjen hallinnoimiin verkkosivustoihin, joiden tarkoituksena ei ole sopimuksen tekeminen vaan joilla ainoastaan vertaillaan markkinoilla saatavilla olevia vakuutustuotteita. Selkeyden vuoksi ehdotetaan, että kansallisessa laissa asiasta säädetään nimenomaisesti. Direktiivin johdanto-osan 13 kappaleen mukaan direktiiviä ei myöskään olisi sovellettava pelkkään esittelemistoimintaan, jossa vakuutus- tai jälleenvakuutusedustajille tai -yrityksille annetaan tietoja mahdollisista vakuutuksenottajista tai mahdollisille vakuutuksenottajille annetaan tietoja vakuutus- tai jälleenvakuutustuotteista, -edustajista tai -yrityksistä. Kyse on sellaisten yleisluontoisten tietojen antamisesta, joilla ei varsinaisesti tavoitella vakuutussopimusten tekemistä, vaan vakuutuksen tekeminen perustuisi vakuutuksenottajien ja vakuutuksentarjoajien välisiin neuvotteluihin. Lisäksi edellytetään, että tietojen antaja ei toteuta muita toimia auttaakseen asiakasta vakuutus- tai jälleenvakuutussopimuksen tekemisessä. Momentin 3 kohdassa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 2 kohdan c ja d alakohta.
Kotimaisessa vakuutuslainsäädännössä ei ole pidetty tähän mennessä tarpeellisena säädellä jälleenvakuutustoimintaa ensivakuutustoimintaa vastaavasti. Jälleenvakuutustoimintaa ovat koskeneet yleiset sopimusoikeuden säännökset ja periaatteet sekä elinkeinonharjoittamista muutoin koskevat säännökset. Jälleenvakuutussuhde ei suoraan kosketa tavallista vakuutusasiakasta, eikä jälleenvakuutussopimuksessa vakuutuksenottajana olevan vakuutusyrityksen ole katsottu olevan tässä suhteessa erityisen suojan tarpeessa. Siten jälleenvakuutusta koskeva vakuutusten tarjoaminen jätetään momentissa säädetyllä tavalla lain soveltamisalan ulkopuolelle, koska se sallitaan direktiivissä.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan lueteltavaksi säännökset, joita ei sovelleta jälleenvakuutusten tarjoamiseen. Näitä ovat 4, 32—60, 74, 75 ja 78 §. Pienimuotoista ja rajoitettua vakuutusten tarjoamista koskeva 4 § ei sovellu luonteensa puolesta jälleenvakuutukseen. Pääasiassa viitatuissa säännöksissä säädetään jälleenvakuutuksen tarjoajan tiedonantovelvollisuudesta sekä menettelytavoista asiakasta taikka valvontaviranomaista eli Finanssivalvontaa kohtaan. Lisäksi mainitut säännökset koskisivat muun muassa asiakasvarojen erillään pitoa ja eräiltä osin vahingonkorvausvastuuta. Lakia ei myöskään sovelleta Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitsevasta valtiosta käsin Suomeen harjoitettavaan vakuutusten tarjoamiseen, jos toiminta koskee ainoastaan jälleenvakuutusta ja toimintaa valvotaan kolmannessa maassa vähintään tämän lain vaatimuksia vastaavalla tai siihen rinnastettavalla tavalla.
Pykälän 2 momentissa luetellaan säännökset, joita sovelletaan eräisiin sivutoimisiin vakuutusedustajiin. Sovellettavia säännöksiä ovat vain lain 6, 30, 32—35, 40 ja 41 §, 78 §:n 2 momentti ja 79—81 §. Erään sivutoimisen asiamiehen toimintaan sovelletaan vakuutussopimuslakia. Erityisesti on otettava huomioon, että 6 §:n säännöksen nojalla eräillä sivutoimisilla vakuutusedustajilla ei ole velvollisuutta rekisteröityä Finanssivalvonnan vakuutusedustajarekisteriin. Säännökset perustuvat direktiivin 1 artiklan 4 kohdassa säädettyihin vaatimuksiin.
Määritelmä liittyy läheisesti direktiivin 19 artiklan 1 kohdan e alakohdan i—iv alakohtaan, jossa jaotellaan direktiivissä tarkoitettu korvaus palkkioon eli asiakkaan suoraan maksamaan korvaukseen, provisioon eli vakuutusmaksuun sisältyvään korvaukseen ja muun tyyppiseen korvaukseen, mukaan lukien kaikenlainen taloudellinen hyöty, joka tarjotaan tai annetaan vakuutussopimukseen liittyen, sekä näiden kaikkien yhdistelmään.
Momentin 2 kohdan mukaan vakuutusten tarjoamisena ei pidetä vakuutuksenantajan ammattimaista korvaushakemusten hallinnointia taikka vakuutuksenantajan tai mahdollisen muun toimijan tekemää vahingon selvittelyä ja asiantuntija-arvion tekemistä korvausasiasta. Säännös vastaa pääosin vakuutusedustuksesta annetun lain 1 §:n 3 momentin 3 kohtaa. Kohdassa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 2 kohdan b alakohta.
Laissa oleva määritelmä kattaa myös direktiivin mukaisen jälleenvakuutusten tarjoamisen. Ilman nimenomaista säännöstäkin määritelmä kattaa jälleenvakuutusyrityksen toiminnan myös silloin, kun jälleenvakuutusyritys harjoittaa tällaista toimintaa ilman jälleenvakuutusedustajaa.
Momentin 2 kohdan mukaan vakuutusmeklarilla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ei ole vakuutuksenantaja tai sen työntekijä ja joka vastiketta vastaan alkaa harjoittaa tai harjoittaa ensivakuutusten tarjoamista muun asiakkaan kuin ensivakuutuksenantajan kanssa tekemänsä toimeksiantosopimuksen perusteella taikka alkaa harjoittaa tai harjoittaa vastiketta vastaan jälleenvakuutuksen tarjoamista. Vakuutusmeklarin määritelmä on kansallinen. Sen kautta tehdään ero vakuutusmeklaritoiminnan ja asiamiestoiminnan välillä niin, ettei sama henkilö voi toimia molemmissa rooleissa. Vakuutusten tarjoamista on käsitelty edellä 2 §:ssä.
Momentin 5 kohdassa määritellään sivutoiminen vakuutusedustaja. Määritelmä on uusi. Sen avulla nykyiset vakuutusedustajat jaetaan uudessa laissa päätoimisiin ja sivutoimisiin vakuutusedustajiin. Säännöksen nojalla luottolaitostoiminnasta annetussa laissa (610/2014) tarkoitettu luottolaitos tai sijoituspalvelulaissa (747/2012) tarkoitettu sijoituspalveluyritys ei voi olla tässä laissa tarkoitettu sivutoiminen vakuutusedustaja. Sivutoiminen vakuutusedustaja ei voi myöskään olla mainittuja rahoituslaitoksia vastaava ETA-valtion rahoituslaitos. Edellä mainittuja rahoituslaitoksia lukuun ottamatta sivutoimisella vakuutusedustajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä,
- joiden pääasiallinen ammatillinen toiminta on muu kuin vakuutusten tarjoaminen ja
Jälleenvakuutuksia ja suurten riskien vakuuttamista koskeva soveltamisalan rajaus. Pykälän tarkoituksena on selventävästi koota yhteen, mitä säännöksiä ei sovelleta jälleenvakuutuksen ja suuria riskejä koskevien vakuutusten tarjoamiseen. Ensivakuutuksen lisäksi vakuutusten tarjoamisesta annettu direktiivi koskee tietyiltä osin jälleenvakuutukseen ja suuriin riskeihin liittyvää vahinkovakuutusten tarjoamista. Direktiivissä ei kuitenkaan ole johdonmukaisesti tai kokonaisvaltaisesti lueteltu niitä artikloita, joita ei sovelleta jälleenvakuutuksiin tai suuria riskejä koskeviin vakuutussopimuksiin. Jälleenvakuutussopimuksen ja suuria riskejä koskevan vakuutussopimuksen molemmat sopimusosapuolet ovat ammattimaisia toimijoita, joten kaikkia vakuutuksenottajaa suojaavia säännöksiä ei ole tarpeellista soveltaa niihin.